
Kuka?
"Hän osaa lukea yleisöä ja vetää itsevarmasti isojakin biisejä. Mikä tärkeintä, energia huoneessa on joka kerta ihan huippu!"
- Ravintoloitsija
"Olet tsemppaava ja pusket eteenpäin vaikeiden asioiden kohdalla. Sinulta voi häpeilemättä kysyä neuvoa asiaan kuin asiaan"
- Soitonoppilas
MJ Kangasniemi eli Matias Johannes Kangasniemi on Jyväskylässä asuva muusikko/lauluntekijä ja pedagogi. Matiakselle myös ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeä osa elämää.
Matias on monipuolinen ja karismaattinen esiintyjä. Häneltä löytyy lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta kokemusta erilaisista projekteista ja esiintymistilaisuuksista.
Opettajana Matias on innostava ja hyväksyvä. Matiakselle tärkeimpiä arvoja onkin kohdata oppilaat yksilöinä ja tukea oppilaan kehittymistä kokonaisvaltaisesti.
Matias aloitti kitaran soiton kymmenen vuotiaana kansalaisopistossa. Matias jatkoi soittoharrastustaan kansalaisopiston tarjoamilla kursseilla, minkä jälkeen hän siirtyi Keuruun musiikkiopistoon Lukio iässä. Valmistuttuaan Lukiosta vuonna 2011 Matias haki ja pääsi sisään Keski-Pohjanmaan Konservatorioon pop/jazz-linjalle pääsoittimenaan sähkökitara, josta valmistui vuonna 2014. Konservatorion jälkeen Matias opiskeli Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa, josta hän valmistui musiikkipedagogiksi ja kitaran soitonopettajaksi vuonna 2018. Vuonna 2019 aloitti musiikkikasvatuksen maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa. Matias on opettanut työkseen opiskelujen ohella 2016 eteenpäin säveltäen samalla omaa musiikkia.